Ruoka ja juomat yhdistävät

Mökkinaapurimme kaatoi muutama vuosi sitten tontiltaan luvatta toistasataa puuta, mikä vaikutti suoraan oman tonttimme suojaisuuteen ja ns. tuulitunneleihin, mitkä ovat saaristossa elintärkeitä. Asiasta käytiin kiivassävyistä kirjeenvaihtoa ja jopa kunta otti asiaan kantaa. Mitään suurempaa siitä ei kuitenkaan syntynyt ja ehkä vähän yllättäenkin kunnan nostama rikoskanne jätettiin tutkimatta. Mitään varsinaista riitelyä ei missään vaiheessa ole ollut, mutta välejämme voisi ehkä parhaimmillaankin kuvata asiallisen passiivisiksi.

Nyt kolme vuotta tapahtuneen jälkeen saimme kutsun lounaalle. Hyvät marinoidut pihvit, raikas salaatti, pieni makea jälkiruokakimara, laadukkaat juomat ja rento seura toivat meitä huomattavasti lähemmäksi toisiamme, vaikka varsinaisesta kipukohdasta ei puhuttu lainkaan. Olemme kaikki selvästi menneet eteenpäin.

Olo lounaan jälkeen oli se, että tunnemme toisemme vähän paremmin, on ehkä helpompi nostaa mahdollisia tulevaisuuden ongelmakohtia helpommin keskusteluun jo suunnitteluvaiheessa ja linjat ovat niin sanotusti auki. Luuri on vähän helpompi nostaa ja mahdolliseen viestiin voi liittää normaaliin mökkioleiluun liittyviä seikkoja. Kaikki osalliset tuntevat varmasti jonkinasteista helpottuneisuutta.
Ehkä naapurikin näki, että olemme täysin normaaleja ihmisiä ja kanssamme voi keskustella. Me puolestamme emme nähneet pelkästään luonnonsuojelulakeja rikkovaa häirikköä, vaan taustalta löytyi tavallinen ihminen omine heikkouksineen ja vahvuuksineen. Pöydän ääressä istuessamme olimme kaikki varsin tasavertaisia ja ns. samalla puolella.

En voi väittää, että puuepisodi on täysin unohdettu, mutta ehkäpä lehti on vähän kääntymässä – ainakin siten, että ensi vuonna me luonnollisesti kutsumme naapurin vastavierailulle. Ehkä myönteinen kierre on syntymässä ja kuka tietää, ehkäpä meistä tulee tulevaisuudessa sydänystäviä…

Mitkä ovat tämän tarinan opetukset? Mielestäni niitä on ainakin kaksi:

1: Katkeruus ja viha ei tee kenellekään hyvää ja on varmasti kaikille osapuolille helpompaa ja vähemmän kuluttavaa mennä eteenpäin myönteisellä agendalla. Anteeksiantaminen ja ymmärtäminen voittavat pitkässä juoksussa katkeruuden ja periaatteellisuuden. Suurin osa maailman ongelmista pohjautuvat juuri tähän mainitsemaani kahden fundamentaalisen lähestymistavan ristiriitaan.

2: Hyvän ruoan ja juomien positiivista vaikutusta ei pidä aliarvioida. Hotelli-, ravintola- ja matkailualalla on todennäköisesti paljon oletettua suurempi vaikutus maailman menoon, sen rauhoittamiseen ja inhimillistämiseen. Nopeatempoisessa elämässämme ruoka ja juoma mahdollistavat pienen pysähtymisen asioiden ja ihmisten äärille. Niillä hetkillä voi olla ratkaiseva vaikutus asioiden etenemiseen sekä uusien perspektiivien ja ratkaisumahdollisuuksien löytämiseen. Tätä alaamme tulisi nostaa huomattavasti enemmän esiin. Roolimme on huomattavan suuri!

Ensi kerralla, kun kohtaat vaikean tilanteen kanssaihmistesi kanssa, sinun kannattaa yksinkertaisesti kokeilla – ei enempää eikä vähempää – yhdessä syömistä ja juomista. Jos asia ei kerralla hoidu, niin sitten vaan lisää aterioita! Syöminen ja juominen on unohdettu voimavara, jonka rooli aikatehokkaassa maailmassa on kasvussa.

Ihmisten lähentyminen ei tapahdu kiireessä ja mieleeni palautuukin ikivanha case-esimerkki sveitsiläiseltä lentokentältä, jossa segmentoinnin perusteena käytettiin hyvin yksinkertaista kriteeriä: palvelut ihmisille, joilla on kiire sekä palvelut ihmisille, joille ei ole kiire. Tuolloin 1990-luvun alussa ymmärrettiin jo paljon ihmisten aikakäsityksestä. Kiirepalvelut ovat tehokkaita, prosessuaalisesti hyvin toimivia ja kuluttajalle helppoja. Pidemmän ajan kuluttaminen luo tilaa muullekin kuin ruoan ja juomien nauttimiseen – jopa naapuruussuhteen parantamiseen. Tällöin olemme alana suurempien asioiden äärellä, ja ehkä viemässä maailmaa edes piirun verran parempaan suuntaan aamiaisten, lounaiden ja illallisten kautta.

P.S. Olen viettänyt kaikki kesäni jo yli neljänkymmen vuoden ajan Tukholman saaristossa, Ljusterön saaressa, Linanäsissä. Kesällä siellä toimii kaksi kilpailevaa ravintolaa, jotka sijaitsevat noin 50 metrin etäisyydellä toisistaan. Ruoka- ja juomatuotteet ovat kummassakin paikassa lähes identtisellä tasolla ja fyysiset puitteet ovat kunnossa MUTTA toinen ravintoloista on aina täynnä ja toinen vastaavasti puolityhjä. Miksi? Arvioni on, että kaiken taustalla kummittelee nykyään vähän unohdettu aineeton palvelu. Siinä asiakkaita täynnä olevassa ravintolassa on rento meininki, asiakkaita tervehditään iloisesti heidän saapuessaan ja aikaisemmat käynnit muistetaan. Puolityhjässä ravintolassa otetaan tilaus mekaanisesti vastaan ja mitään ylimääräistä kommunikaatiota ei tapahdu. Aineettomat asiat pitäisi taas nostaa keskiöön ja ehkäpä Christian Grönroosin 1980-luvulla syntyneille ajatuksille täytyisi taas antaa enemmän palstatilaa. Aineeton palveluosaaminen uuteen nousuun!

*) Artikkelin kirjoittaja, KTT Teemu Kokko on Haaga-Helia ammattikorkeakoulun entinen rehtori ja toimitusjohtaja. Hän seuraa tarkasti yhteiskuntamme kehitystä ja kirjoittaa muutaman kerran vuodessa matkailuun liittyvistä tai sitä sivuavista ajankohtaisista aiheista. Kaikki esitetyt mielipiteet ovat hänen omiansa.