AIEMPIEN VUOSIEN VOITTAJAT

Vuoden 2022 Helsinki Travel Award -voittajat – kunniamaininta Helsingin puhtaalle vedelle

Helsingin ja sen lähialueiden matkailua edistävä Helsingin Matkailusäätiö jakoi vuotuiset Helsinki Travel Award -palkinnot keskiviikkona 9.11. järjestetyssä tilaisuudessa.

Kahdeksatta kertaa jaettavan Helsinki Travel Award -palkinnon saivat Kuusisaaressa sijaitseva Didrichsenin taidemuseo, second hand -myymälä- ja kahvilaketju Relove Second hand & Café, ekologinen matkailukonsepti Nolla Cabins sekä huvipuisto Linnanmäki.
Helsingin Matkailusäätiön puheenjohtaja Mikko Leisti kiittää palkinnon saajia ennakkoluulottomasta ja pitkäjänteisestä työstä, jonka tuloksena myös Helsingin vetovoimaisuus matkakohteena on kasvanut.

– Helsingin houkuttelevuus syntyy monien erikokoisten ja innovatiivisten toimijoiden yhteisvaikutuksesta sen sijaan, että meillä olisi yksi iso monumentti tai nähtävyys, jota tultaisiin katsomaan, Leisti sanoo.

Leistin mukaan Helsinki Travel Award -palkinto myönnetään ensisijaisesti hyvin tehdystä työstä. Tänä vuonna palkituissa näkyy myös vahvasti kestävyyteen panostavia toimijoita.

– Matkailun tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että asiat tehdään kestävästi. On hienoa huomata, että se on alkanut generoida myös vetovoimaista liiketoimintaa.

Palkitut jakavat 10 000 euron palkintosumman. Lisäksi tapahtumassa jaettiin kunniamaininta Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä HSY:lle puhtaan juomaveden takaamisesta Helsingissä asuville ja siellä vieraileville.

Vuoden 2022 Helsinki Travel Award -palkintoperustelut:

Relove Second hand & Café
Maailman suurin raaka-aine varasto saattaa olla koti. Asuntoihin, mökeille, varastoihin, autotalleihin, vinteille, kellareihin on kertynyt melkoisesti esineitä, vaatteita ja kaikkea, jotka jossain vaiheessa eivät enää ole aktiivisessa käytössä. Yllättävän suuri osa tuosta tavarasta on vielä hyvin käyttökelpoista ja voisi jollekin muulle olla hyvinkin mieluisaa ja tarpeellista. Miten hienoa olisikaan, jos tuo tavara saataisiin sinne missä se tulee käyttöön ja tuo iloa. Miten niksauttaa ajattelua siihen suuntaan, että kannattaa katsoa myös ”vanhaa”, kun tulee tarve hankkia uutta.
Onneksi second hand -toimiala kasvaa ja sillä on innovatiivisia toimijoita.

Relove on oivaltanut ja toiminnallaan viestii vahvasti, että tavaran aiempi elämä ja kokemus ei ole uuden rakkauden este. Ei meille hotelleissakaan vaihdeta uusia sänkyjä ja pyyhkeitä joka käynnille tai ravintoloissa joka annokselle uusia lautasia ja haarukoita. Niissäkin on ennen nukuttu tai niillä syöty ja silti uni ja herkut maittavat.

Relove on toiminnallaan osoittanut, että esittelemällä tuotteen kauniisti sekä luomalla arvostava ympäristö asiakkaille syntyy aivan uudenlainen mielikuva käytetystä. Näin aukeaa maailman suurin varasto ja vain mielikuvitus rajana. Asiakkaalle on mahdollista yhdistää ideoita eri vuosikymmeniltä omaan visioonsa ja kestävästi nauttia Reloven yhteisön varastojen helmistä.

Reloven arvostava ote näkyy myös tavaroiden arvossa. Enää ei käytetty ole ongelmajätettä vaan siitä voi myyjä saada kelpo korvauksen ja näin kierrätys on myös kannattavaa. Kodit muuttuvat romuvarastoista aarreaitoiksi ja tahto esitellä käytettyä uutena löytönä lisääntyy entisestään.

Kasvava joukko ihmisiä matkustaa jopa varta vasten second hand -muodin perässä. On hienoa, että Helsingissä on heille ja kaikille kiinnostuneille upeita vierailukohteita.

Nolla Cabins
Luonto kutsuu.
Katsomme päivittäin ehtymätöntä luontokuvavirtaa toinen toistaan uskomattomimmista paikoista. Ne vetoavat ja herättävät kaipuun – olisipa tuolla ihanaa.
Jos tuo ihana luonto sitten tuhoutuu, kaipauskin tuhoutuu ja koemme suurta harmitusta, jopa surua. Tiedostamme järjettömyyden tuhon taustalla ja olemme kysyttäessä valmiita muuttamaan toimintaamme ja valintojamme. Myös kun matkustamme.
Luonto asettaa korkeat vaatimukset matkailulle, jos siis haluamme sen kaikessa monimuotoisuudessaan säilyvän. Olemme kovin tervetulleita vierailemaan, mutta hienoa olisi, että vieraillaan tavalla, joka ei tuhoa. Onko se nyt niin vaikeaa?
Nolla Cabinsin mielestä ei. Heidän ajattelunsa lähtö kohta on: Luonto ensin, kaikki muu sen jälkeen. Ratkaisuksi he ovat tuoneet Robin Falckin suunnittelemaan kauniin telttamaisen mökin, Nollan, joka asettuu kunnioittavasti luonnonsuojelualueelle. Samalla on myös muotoiltu opastus kävijöille, miten alueella on hyvä toimia. Toiminta ei aiheuta ylimääräistä kuormitusta ympäristölle vaan jopa vähentää sitä. Kokonaisvaltainen elämys vie mennessään. Luonnosta ja kävijästä tulee yhtä. Ja mikä jännää, kaikki tuntuu loppujen lopuksi kovin helpolta.
Nolla Cabinsin näkemys ja innostava toteutus saa osakseen käyntejä ja ihastusta. Nollat ovat olleet täynnä koko kesän ja uusia Nollia on tulossa. Matkailijaa uusi ajattelutapa kiehtoo. Jopa niin paljon, että Nollat saattavat ohjata tulevaisuudessa myös sitä minne ihmiset matkansa suuntaavat.
Maailma on täynnä luontokohteita, joiden merkityksen ihminen laittaa helposti vaakakuppiin jonkun muun hyödyn kanssa. Jos jokaisessa näistä olisi mahdollisuus ennen päätöstä ”Nollautua”, elää hetki siinä minkä meinaa jyrätä, saattaisi se aiheuttaa myönteisiä muutoksia päätöksissä. Eli nyt vaan Nollia rakentamaa maailman kaikkiin kolkkiin. Mutta sitä ennen, lähiluonto kutsuu, tehkää Helsingin merellisiin kohteisiin ja vähän muuallekin vielä tsiljoona Nollaa.

Didrichsenin taidemuseo
Rakkaustarinat kantavat yli vuosikymmenten ja -satojen. Sykähdyttää, että yksi näistä tarinoista on tänään ja vielä hyvin pitkään tärkeä osa Helsingin tarinaa.
Marie-Louise ja Gunnar Didrichsen tapasivat toisensa 1930-luvun Helsingissä, kokivat yhdessä kaupunkimme hienoja ja myös hyvin vaikeita aikoja, yrittivät, oppivat, menestyivät, tuli perhettä ja tuli taide. Yksittäiset teokset, tutustuminen taiteilijoihin, heidän esittelemisensä laajemmalle yleisölle ja myöhemmin hyvin merkittävä kokoelma toi iloa varmasti heille itselle.
Mutta vaikuttaa siltä, että suuri idea olikin antaa tuo kaikki muille. Muille ensin siinä ajassa ja myös tuleville sukupolville vuosikymmenten ja -satojen päähän. He perustivat säätiön, kotiinsa museon ja kutsuivat kaikki käymään.
Didrichsenin taidemuseon osaava väki on oivaltanut perustajiensa idean. He eivät ole jääneet ihailemaan kokoelmaa, Viljo Revellin suunnittelemaa taloa ja muistelemaan menneitä vaan tekevät maailman tason työtä tuoden iloksemme upeita ideoita ja näyttelyitä.
He osaavat talonsa ja miljöönsä ja aidosti antavat sen kävijälle. Ei tule fiilis salakurkistuksesta jonkun kotiin. Tervetulotoivotus on välitön ja lämmin. Tulee lähelle päästävä kokemus. Syntyy olotila, jossa sitten sattumoisin on mukana Van Gogh tai Hiltunen.
Ja aika lähellä ovat myös Marie-Louise ja Gunnar. Talon takana meren rannalla lepäävät.

Linnanmäki
Harvan kaupungin kesäinen ominaisääni on kiljahtelu. Tyynellä säällä on hauska nähdä ihmisten vaikkapa Töölönlahden suunnalla pysähtyvän ihmettelemään, että mitä ihmettä nyt tapahtuu. Kunnes muistuu mieleen, että ”ai niin, Linnanmäki!”. Kiljahtelu syntyy ilosta ja jännityksestä, kun vaikkapa kauden uusi vetonaulalaite veivaa ihmisiä ylösalaisin ja kaikkiin suuntiin. Riemun myötä unohtuvat arjen mietteet ja kävijä jatkaa matkaansa saatuaan hyvän hetken leikkiä.
Linnanmäen olisi helppoa olla vain kesähuvipuisto, mutta onneksi Linnamäen väki on nähnyt mahdollisuuksia muissakin ajankohdissa ja kehittänyt aivan uusia olomuotoja koko perinteiselle huvipuistolle. Talven Valokarnevaali ja syksyn kauhistuttava IIK Week pitävät yllä kaupungin kiljahtelutasoa, myös pimeämpinä aikoina, kun Lintsi heittäytyy ikisuosikki vuoristorataa myöten leikkiin ja saa ihmiset jälleen liikkeelle.

Liikkuminen läheltä ja kaukaa on matkailua. Matka huvittelemaan on ihana, odotettu ja monille perinteinenkin hetki perheen ja ystävien kanssa. Linnanmäki on tuonut vuosikymmenten ajan tehnyt matkasta Helsinkiin riemuisamman.

Linnanmäellä riemu tekee hyvää. Linnanmäen nimittäin omistavat Lastenpäivän säätiön kautta lapset. Kaikki Linnanmäen tuotot jaetaan vuosittain lastensuojelulle.

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY – Helsingin vesi – kunniamaininta
On ilo ja kunnia myöntää Helsingin seudun ympäristöpalveluille ja Helsingin vedelle vuoden 2022 Helsinki Travel Award.
Jos jokin asia yhdistää jo lähitulevaisuuden globaaleja ennustuksia, niin se on vesi.
Tai oikeastaan se, että sitä ei kohta läheskään kaikilla ole. Kaikki taatusti toivomme, että käynnissä on suuria sekä kunnianhimoisia rakennus- ja kehityshankkeita, jotta kaikille saadaan vettä. Varmasti maailman paras osaaminen on valjastettu ratkaisemaan valtavaa haastetta.

Maailman huipputason osaamisesta meillä on onneksi jokapäiväistä kokemusta.

Kun asiaa hetkeksi pysähtyy ajattelemaan, niin on melkoista, että avaamalla vesihanan sieltä tulee puhdasta vettä. Vettä, jota voi turvallisesti juoda, jota voi turvallisesti tarjota läheisilleen ja vierailleen. Vettä, jossa voi peseytyä ja sitä voi käyttää ruoan valmistukseen.

Helsingin seudun ympäristöpalvelut toimittaa joka päivä yli miljoonalle pääkaupunkiseudun asukkaalle ja täällä vieraileville korkeatasoista juomavettä. He myös puhdistavat jätevetemme ja pitävät huolta vesijohto- sekä viemärisverkostosta. Varmistaen kaikella osaamisellaan joka päivä, että vettä piisaa ja kaikki toimii. Niin kotona, majoituspalveluissa, ravintoloissa, leikkipuistoissa, lenkkipoluilla, kahviloissa, sairaaloissa, kouluissa, työpaikoilla, tapahtumissa, vessoissa, suihkuissa ja vaikka missä me nautimme upeasta aarteesta vailla vertaa, joka päivä.

Maailman kannalta olisi kyllä hienoa ja toivottavaa, että Suomen ja Helsingin osaaminen on mukana tulevaisuuden globaaleissa vesiratkaisuissa. Suosittelemme.

Helsinki Travel Award voittajat 2022Vuoden 2022 Helsinki Travel Award -voittajat
Kuva: Antti Rintala

Vuoden 2021 Helsinki Travel Award -voittajat ovat tässä

Junnufutista, mielenilmaisu sekä merellinen Helsinki – nämä olivat koronavuoden palkitut matkailuteot

Torstaina 28.10.2021 järjestetyn Helsinki Travel Awardsin palkittavien joukossa oli pitkäjänteistä työtä juniorijalkapalloilun parissa tekevä Helsinki Cup, nykytaidetta Vallisaareen tuonut Helsinki Biennaali, virkistys- ja vapaa-ajan alue Seurasaari sekä kulttuuri- ja tapahtuma-alan ”Mitta on täysi” -mielenilmaus Eduskuntatalon edustalla. Pitkän linjan matkailualan pioneerille, rehtori Teemu Kokolle, myönnettiin kunniamaininta.

”Kaikki palkittavat edustavat etenkin tässä ajassa sitä toiveikkuutta ja avarakatseisuutta, jota Helsinki nyt ja tulevaisuudessa tarvitsee”, Matkailusäätiön puheenjohtaja Mikko Leisti summaa.

”Korona-aika muistutti meitä siitä, että matkailuala ei ole pelkästään ulkopuolisille, vaan myös meille kaupunkilaisille. Lisäksi on äärimmäisen tärkeää tunnustaa, että matkailu on Suomen suurimpia vientialoja ja työllistää yli 150 000 ihmistä, erityisesti nuoria”, tuomariston jäsen, Flow Festivalin toimitusjohtaja Suvi Kallio lisää.

Ehdotuksia palkinnon saajiksi tuli ennätysmäärä, lähes 300 kpl. Tuomaristo ilahtui ehdotusten kirjoa ja määrää. ”Selvästi pandemia on saanut helsinkiläiset huomaamaan kaupungin kulttuurin, palveluiden ja tapahtumien tärkeyden”, tuomariston puheenjohtaja Mikko Leisti toteaa. Jaettava palkintosumma oli 10 000 euroa.

Helsingin Matkailusäätiön tehtävä on edistää erityisesti pääkaupunkiseudun matkailua. Nyt Sofiassa järjestetty Helsinki Travel Awards oli järjestyksessä seitsemäs vuosittainen palkintotilaisuus.

Vuoden 2021 Helsinki Travel Award -palkintojen perustelut:

Seurasaari
Myrskyisät ajat voivat johtaa joskus hyvään. Niin tapahtui 1800-luvun lopulla, kun suosittuun, ennen vain veneellä saavutettavaan kansanpuistoon rakentui silta. Silta rakennettiin syysmyrskyn kaatamista puista vuosina 1891-1892. Luonto mullistaa jatkuvasti maailmaa, tulevaisuudessa yhä enemmän. Oli sitten kyse terveydestä, luonnon monimuotoisuudesta, ilmaston lämpenemisestä tai ihmisen luontosuhteesta, siltoja tulee rakentaa. Niin fyysisiä, kuin myös niitä, jotka ajatuksissamme yhdistävät teot ja niiden seuraukset. Siltoja, jotka tuovat ihmiset yhteen näkemään kauneutta ja historiaa, leikkimään, lepäämään, juhlimaan ja suunnittelemaan myönteistä tulevaisuutta.

Seurasaari on ainutkertainen luonto- ja museokohde aivan Helsingin keskellä. Se on rauhoitettu ylimääräiseltä liikenteeltä ja kävely yli sillan hidastaa ihmisen tahdin välittömästi. Syntyy oleilua, kirmailua, hengailua. Seurasaaressa huomaa, kuinka ihmiset keskustelevat samalla, kun katseet kohtaavat metsän tai kun mutkan takaa löytyy jotain mieluista ihmeteltävää. Eväitä nautitaan, makkarat paistuvat, ravintolassa vietetään iloisia hetkiä, puujaloilla päästään kolistelemaan tanssilavalle, oravat uskaltautuvat hyvinkin lähelle. Saaren ketut, jänikset, lampaat ja runsas linnusto tulee esiin etenkin aamutuimaan, jos ennättää seuraamaan saaren heräämistä. Seurasaari on rakkauden saari, joka juhannuksena nostaa symbolikseen satumaiset häät. Se on seikkailun saari, joka jouluisin on pienimmille paikka, josta löytyvät tontut ja muut joulun taiat. Seurasaaressa näkee maamme varhaisimman rakentamisen vaiheet, ymmärtää puun ja sen työstämiseen liittyvän käsityöosaamisen merkityksen. Seurasaaressa on myös mainiot uimarannat, mukaanlukien nudistiranta. Lisäksi saarelle kaavaillaan saunaa.

Kun pandemia iski ja jatkui, löysivät helsinkiläiset ja tänne muualtakin saapuneet lähiluonnon, merenrannat, kävelyn, rauhan. Koska vaikeat ajat kauan sitten hyödynnettiin viisaasti – rakennettiin silta ja toteutettiin vuosikymmenien kehitystyötä – on Seurasaari aivan ainutkertainen kokemus. Oikeastaan pieni matka itsessään.

Mitta on täysi -mielenilmaus.

Kulttuuri- ja tapahtuma-ala elää ja on aina elänyt ajassa. Jokainen kulttuurin ja tapahtumien tekijä ymmärtää ajoituksen merkityksen. Milloin on aika odottaa, antaa tauon tasoittaa ja milloin on aika koota ideat sekä taito yhteen ja nostaa viesti korkealle – korottaa ääntä, antaa pauhata.

Kulttuuri- ja tapahtuma-ala on kautta maailman historian kiteyttänyt ajan hengen, tallentanut sen taiteeseen, osoittanut uusia näköaloja ja avannut ajatusta. Historiaa kirjoitetaan tapahtumien kautta.
On sitten ollut kyseessä neuvottelu, puhe, konsertti, esitys, taisto, olympialaiset, rauhanmarssi, päiväkodin myyjäiset tai kaupungin nimeä kantava festivaali, se on ollut tapahtuma. Ja joku sen on tehnyt.

Tuo joku on työllään tehnyt meille kaikille mahdollisuuden kohdata uutta, tutustua ihmisiin, kokea elämyksiä ja jopa muuttua. Tuo joku tekee elämästämme työllään kiinnostavaa, saa ihmiset liikkeelle, luo edellytyksiä erilaisten palveluiden ja tuotteiden käyttämiselle. Tuo joku – teatteri, orkesteri, festivaali, bileet, seminaari, tuottaja, taiteilija, manageri, yrittäjä, organisoija pumppaa työkseen eloa ja elinvoimaa arkeemme.

Kun sitten koitti aika, jolloin tuo joku ei voinutkaan tehdä työtään, systeemimme unohti elää ajassa. Ajoituksemme petti. Emme nähneet taukoa, emme tajunneet, että pian on taas kohtaamisten aika, elämä tulee kohta pauhulla takaisin. Emme olleet valmistautuneet pitämään riittävän aktiivisesti huolta väestämme, joka tilanteen salliessa antaa meille kaikkensa. Annoimme elinvoiman lähteen lähes kuivua.

Mitta on täysi -mielenilmaus osoitti, että meidän tulee nähdä kulttuuri- ja tapahtuma-ala keskeisenä osana yhteiskuntamme elinvoimaa, ja kuten muillakin aloilla, pitää huolta siitä, että elinvoima säilyy. Kun pidämme hyvää huolta kulttuurin ja tapahtumien alkulähteistä, on meillä myös kaupunki, jossa tapahtuu, jossa on hyvä asua, tehdä töitä, opiskella ja jonne on myös hyvä matkustaa.

Itse tapahtuman muoto ja dramaturgia osoittivat osaamisen ja ammattimaisuuden, eikä sitä täytynyt erikseen alleviivata. Hiljaisuudesta nousi kunnon pauhu, viesti levisi ja sai meidät kaikki ajattelemaan. Kulttuuri-ja tapahtuma ala on suuri teollisuus, joka kestävästi elättää ja tuo eloa, suoraan tai mutkan kautta, meille kaikille.

Helsinki Biennaali

Maailma ja Helsinki on täynnä aarteita, joita emme ole vielä löytäneet tai huomanneet. On myös aarteita, joita pidetään piilossa. On taidetta, jota emme tunne tai joka syntyy hetken aloitteesta. On paikkoja, joissa emme ole saaneet käydä, tai joissa ei ole vain tullut käytyä. Kun ihminen löytää aarteen, pienenkin, jää se ikiajoiksi osaksi henkilökohtaista kertomustamme. Silloin tällöin tätä tarinaa kerrotaan kautta maailman ja yli sukupolvien. Ja paikka, josta aarre löytyi, muistetaan taatusti. Varsinkin, kun tarinaan liittyy aarresaari!

Helsinki Biennaali vei rohkeasti taiteen hiljattain yleisölle avautuneeseen Vallisaareen uskoen siihen, että ihmiset ovat valmiita seikkailuun, hyppäämään veneeseen ja seilaamaan jonkin vielä tuntemattoman luo. Kutsu luotiin taitavasti. Upeat mystiset valokuvat kaukaisesta saaresta herättivät tutkimisen halun. Vallisaaren historia, ainutkertainen luonto, rakennukset, meri ja kansainvälinen taiteilijajoukko loivat yhdistelmän, jota kymmenien tuhansien vierailijoiden oli mahdotonta vastustaa.

Kahden vuoden välein toistuva kuvataidetapahtuma on kunnianhimoinen ja toivottavasti pitkään jatkuva hanke. Teko, joka kertoo maailmalle Helsingistä ja kutsuu tutustumaan aarteeseen, jonka voi löytää vain täältä. Helsinki Biennaalilla on edellytys kohottaa koko kaupunki nauttimaan taiteesta ja kutsua maailma mukaan nauttimaan kanssamme.

Helsinki Cup
Ajatelkaa, Helsingissä ja Suomessa on urheilutapahtuma, joka toivottaa tervetulleeksi vuosittain yli 20 000 pelaajaa yli 20 maasta, edustaen yli 1400 joukkuetta! Urheilutapahtuma, joka pelaajille, valmentajille, huoltojoukoille, perheille ja faneille on vuoden kohokohta. Kaikkialta saapuvat lapset ja nuoret kohtaavat ikätovereitaan ympäri maan ja maailman. Samalla, kun oman joukkueen kanssa vietetään aikaa ja kilpaillaan muita vastaa, syntyy ohessa uusia ystävyyssuhteita ja uteliaisuutta eri paikkoja sekä kulttuureita kohtaan. Hesa Cup pelataan ensi kesänä jo 47. kerran. Siinä on jalkapallon innoittamana saatettu yhteen melkoinen määrä ihmisiä, tarjottu heidän elämäänsä kohokohtia ja avarrettu maailmaa.

Tapahtuman kokoluokka tarkoittaa myös suurta vaikutusta Helsingille ja Helsingin palveluille. Urheilijat tarvitsevat ruokaa ja lepoa. Vapaa-aikana on hyvä löytää muutakin tekemistä kuin jalkapallon perässä juokseminen. Matkakohteet – Linnanmäki, Korkeasaari, majoitus, museot, vierailu paikallisissa perheissä, piipahdus urheiluliikkeessä, herkutteluhetki kahvilassa – saavat paljon iloa pelaajien käynneistä ja tekevät vastavuoroisesti turnauksesta kokonaisvaltaisen kokemuksen.

Helsinki Cup on pitkäjänteisellä ja näkemyksellisellä työllä kehittänyt Helsinkiin ainutlaatuisen tapahtuman, joka on keskeinen osa Helsingin kesää ja kokemusta. Hesa Cupin kautta leviää myös tärkeä viesti: Helsinki on paikka, jonne kaikki ovat tervetulleita.

Teemu Kokko – Rehtori Haaga Helia

Ihminen miettii yllättävän usein sitä mikä hänestä tulee ”isona”.
Tulevaisuus on tänään tehtävien päätösten summa, etenkin nuorilla on käynnissä valtava mietintä.
Mikä on paras päätös oman tulevaisuuden kannalta? Mitä haluaisi tehdä työkseen? Millä alalla pääsee osaksi hyvää yhteisöä? Missä on mahdollisuus oppia uutta ja päästä kokemaan tekevänsä merkityksellistä työtä?

Helsingistä on viime vuosikymmeninä kehittynyt hyvin kiinnostava kaupunki. Keskeinen osa tätä kehitystä on juuri matkailualalla, ravintoloissa, tapahtumissa, messuilla, seminaareissa ynnä muilla palvelualoilla tapahtunut pitkäjänteinen kehitys. Kehityksellä on tekijänsä ja siinä yhdistyvät monet voimat. Yksi niistä ovat kansainvälisen tason koulutuksen saaneet palvelualan osaajat, jotka pyörittävät kaupunkiamme ja tarjoavat päivä toisensa jälkeen läheltä ja ympäri maailman saapuville asiakkaille kokemuksia, joista kerrotaan eteenpäin.

Voidaankin melkoisella varmuudella sanoa, että ilman Haaga-Helian monelle antamaa elämänsuuntaa ja koulutusta, Helsinki ei olisi voinut ottaa tätä palveluloikkaa ja saavuttaa mainetta, josta saamme tänä päivänä nauttia. Helsinki on merkittävä matkailukaupunki ja tulevaisuus näyttää hyvältä.

Asiakaskokemus ja työntekijäkokemus tehdään joka päivä uudestaan. Se vaatii näkemystä, tahtoa ja taitoa. Onkin olennaista, etenkin nyt kun hurjat ajat ovat takana, tehdä työtä aktiivisesti ja myönteisesti sen eteen, että kaikki näkevät palvelualat osana tulevaisuutta ja haluavat työskennellä niiden parissa.

Rehtori Teemu Kokko on useamman polven stadilainen, taustavääntäjä, joka on näkemyksellisesti ja vakaan myönteisesti kehittänyt rakastamaansa alaa ja opinahjoa eteenpäin. Haaga-Helia on kasvanut huimasti ja kouluttaa vuosittain tuhansia ihmisiä ensimmäiseen tai uuteen ammattiin. Teemu Kokko on arvostettu ajattelija ja puhuja, joka osallistuu keskusteluun ja on aina valmis auttamaan. Hän ja hänen osaava tiiminsä palvelee ihmisiä, kun he ovat tekemässä tärkeimpiä päätöksiään. Nuo hyvät päätökset näkyvät joka päivä arjessamme.

Vuoden 2021 Helsinki Travel Award -voittajat
Kuva: Antti Rintala

Vuoden 2020 Helsinki Travel Award -voittajat ovat tässä

Ateneumin taidemuseo, Kämp Galleria, Senaatintorin kesäterassi ja WalkHelsinki palkittiin. Toimijat ovat onnistuneet löytämään uudenlaisia ratkaisuja kaupungin elävöittämiseen sekä ihmisten ja yritysten yhteentuomiseen.

Helsingin Matkailusäätiön palkintoraati valitsi neljä voittajaa kaupunkilaisten ja matkailualan edustajien suosittelemista ehdokkaista Helsinki Travel Award -palkinnonsaajiksi. Vuoden 2020 voittajat ovat Ateneumin taidemuseo, suomalaisen designin keskus Kämp Galleria ja kiinteistönomistaja Ilmarinen, Helsingin historiallisen keskustan urbaani keidas Senaatintorin kesäterassi sekä unohtumattomia kävelyelämyksiä tarjoava WalkHelsinki.

Vuosittain jaettavien Helsinki Travel Award -tunnustusten myötä Helsingin Matkailusäätiö haluaa palkita paikallisia toimijoita pitkäjänteisestä työstä Helsingin kehittämiseksi. Vuoden 2020 palkintojen perusteluissa korostuivat lisäksi myös uudenlaiset innovaatiot ja ratkaisut.

“Palkitut toimijat ovat onnistuneet löytämään uudenlaisia tapoja kaupungin elävöittämiseen sekä ihmisten ja yritysten yhteentuomiseen. Helsinkiläiset matkailualan ammattilaiset tekevät upeaa työtä ja valmistautuvat parhaansa mukaan tulevaan. Kaikkien toiveissa on aika, jolloin ihmiset läheltä ja kaukaa taas saapuvat nauttimaan maailman parhaasta kaupungista”, Helsingin Matkailusäätiön puheenjohtaja Mikko Leisti kertoo.

Leisti kehottaa kaupunkilaisia tukemaan paikallisia matkailualan toimijoita nyt kun ne apua eniten tarvitsevat.

“Matkailu on merkityksellinen osa Helsinkiä, joten on äärimmäisen tärkeää turvata sen tulevaisuus näin haastavina aikoina. Jokainen pystyy itse kannustamaan paikallisia alan toimijoita käyttämällä heidän palveluitaan esimerkiksi tekemällä viikonloppumatkan lähialueelle.”

Vuoden 2020 Helsinki Travel Award -palkintojen perustelut:

Ateneumin taidemuseo

”Mene museoon!”

Aikanaan näin saattoi joku huudahtaa taholle, jonka oletti olevan hieman aikaansa jäljessä tai, joka erehtyi tarjoamaan ”ikäloppua” ratkaisua. Tänä päivänä huudahdus olisi suorastaan kunnian osoitus, kun katsoo mihin seuraan sitä Helsingissä pääsisi! Kaupunkimme museotarjonta on viime vuosina ollut käsittämättömän vireää, alati uusiutuvaa ja näyttelyt kansainvälistä huipputasoa.

Museot tuovat eri aikakausilta pohdittavaksemme ideoita, tapoja, uskomuksia ja kokemuksia. Taide avaa mielikuvituksellemme oven toiseen hetkeen ja mielentilaan ja näin saattaa meidät yhteen osaksi isompaa kokonaisuutta. Meidän lisäksemme on maailmassa muutakin.

Museot ovat kaupunkimme kasvava vetonaula. Vuosittain sadat tuhannet kävijät, läheltä ja kaukaa, nauttivat perinteisen katselun lisäksi, opastuksista, opetuksesta, tapahtumista, osallistumisesta, tekemisestä ja keskustelusta.

Ateneum on Suomen taiteen koti, arvotalo, jossa säilytetään kansallisaarrettamme.

Onneksemme Ateneum ei ole käpertynyt palatsiin vaalimaan, varjelemaan ja säilyttämään. Voimme päinvastoin ylpeydellä todeta, että aarteemme on itse asiassa kasvanut, kun sukupolvi toisensa jälkeen Ateneum on kutsunut meitä ihmeellisten maailmojen pariin.

Vuosi vuodelta ja näyttely näyttelyltä kunnianhimoisesti ja uutta kehittäen on Ateneum pitänyt huolta siitä, että Helsingissä on maailman luokan taidetarjontaa, ajankohtaista keskustelua ja innoitusta. Ateneum on keskeinen osa tänne saapuvan matkailijan Helsinki-kokemusta.

Vaikka Ateneum näinä ihmeellisinä aikoina on pakotettu pitämään ovet kiinni, niin Ateneum on mahdollistanut näyttelykokemuksen virtuaalisesti. Näin yhteys aarteisiimme säilyy ja into palata paikan päälle vain kasvaa.

Ja sitten ”mennään kaikki museoon”!

On ilo ja kunnia myöntää Ateneumille vuoden 2020 Helsinki Travel Award.


Marja Sakari ja Johanna Eiramo, Ateneumin taidemuseo
Kuvaaja: Rami Laine

Walk Helsinki – Pauli Jokinen

Kävelyllä asiat ratkeavat. Jos ajatuksia pitää selvittää, haluaa keskustella tai tarvitsee omaa aikaa, niin kävely toimii aina. Kävellen edetään sopivalla nopeudella, siinä ehtii samalla omaksumaan virikkeitä ympäriltään.  Monimutkaisetkin kuviot jäsentyvät, on kyseessä sitten uusi idea tai vaikkapa kiinnostava tarina kaupungissa.

Kaupungit on alkujaan suunniteltu käveltäviksi. Väkimäärien kasvaessa ja kulkuvälineiden kehittyessä hevoset, polkupyörät, autot, bussit ja muut välineet ovat tietty ottaneet suunnittelussa suuren tilan, mutta edelleen kävelijä on kaupunkien ykkönen. Ihmiset pitävät lukua päivittäin otetuista askeleista ja kävely on suosituin ulkoilu- ja kuntoilumuoto Suomessa. Hyvä kävely on hyvän matkailukokemuksen keskiössä. Pidemmät siirtymät, kun on eri kulkuvälinein tehty, niin matkailija vetäisee jalkaan mukavat kengät ja lähtee tutustumaan kohteeseen.

WalkHelsinki auttaa matkailijoita läheltä ja kaukaa ratkaisemaan Helsingin. Historia, taide- ja kulttuuri, kaupunginosat, kiinnostavat henkilöt ja monet muut teemat toimivat kävelyn ja pohdinnan innoittajina. Pelit, murhamysteerit ja tehtävät rikastuttavat kokemusta, kun kävelijä haluaa uutta näkökulmaa kokemukseensa. Suositut ja hyvin valmistellut kokonaisuudet ovat tapahtumia, jotka saavat osallistujan näkemään Helsingin aivan uudella tavalla ja muuttavat suhdetta hienoon kaupunkiimme osaavammaksi ja omakohtaisemmaksi. Ja aivan varmasti kuullut tarinat kerrotaan innolla eteenpäin.

On ilo ja kunnia myöntää Helsinki Travel Award 2020 WalkHelsingille ja Pauli Jokiselle.


Pauli Jokinen, WalkHelsinki
Kuvaaja: Rami Laine

Senaatintorin terassi         

Senaatintori suunniteltiin aikanaan uuden pääkaupungin ytimeksi. Ympärillä yliopisto, tuomikirkko, valtioneuvosto, Helsingin kaupunki ja Torikortteleiden kaupat, toimistot, museot sekä ravintolat. Suuriruhtinaskunnan hallintokaupungin keskusaukiosta on tullut yhden maailman onnellisimman kansan keskeisten vaiheiden ja tulevaisuuden suuntien keskusnäyttämö. Senaatintori on paikka, jonne helsinkiläiset, suomalaiset ja kauempaakin saapuvat ovat kokoontuneet, keskustelemaan, herättämään keskustelua, juhlistamaan, seuraamaan esityksiä tai piipahtamaan kävelyllä. Kaunis miljöö on aina ollut matkailijoiden suosiossa ja varovastikin arvioiden maailmalle levinneitä kuvia ovat nähneet sadat miljoonat ihmiset.

Keväällä 2020 maailma otti uuden suunnan, ja kuten niin usein aiemmin, nousi Senaatintori muutoksen keskiöön. Koronaviruksen sulkiessa tiloja ja pysäyttäessä matkailun teki Helsingin kaupunki ja Torikorttelit aloitteen ja päätti antaa Suomen keskusaukion kansalaisten ja yrittäjien käyttöön koko kesäksi rakentamalla suuren kesäterassin. Siirtolapuutarha-teemainen kokonaisuus toi epävarmaan aikaan turvallisen tavan kokoontua laajalla alueella, keskustelemaan, herättämään keskustelua ja nauttimaan ravintoloiden tarjonnasta. Kun mediat täyttyivät koronauutisoinnista, toi Senaatintorin kesäterassi muuta näkökulmaa, rohkeutta reagoida uusilla tavoilla tapahtuneeseen, keksiä uutta, rakentaa kaunista kurjan ajan keskellä sekä tarjota perinteisiä alueita kiinnostavaan ja kansalaisia palvelevaan käyttöön.

Kukat olivat Senaatintorin kesäterassin symboli. On hienoa, että kivisen aukion keskellä, hyvin erilaisena vuonna 2020 kylvettiin siemen uudelle tavalle lähestyä vaikeita aikoja. Nopeasti ja kaikesta huolimatta hymyssä suin Helsingin kaupunki ja Torikorttelit muokkasivat uudestaan Helsingin ytimen, joka toivottavasti saa kukkia jatkossakin!

On ilo ja kunnia myöntää Helsinki Travel Award 2020 Senaatintorin kesäterassille.


Eija Malin, Sarita Kinnunen, Salla Salo ja Peggy Bauer, Senaatintorin kesäterassi / Torikorttelit
Kuvaaja: Rami Laine

Kämp Galleria – Ilmarinen

Helsingin keskustan tulevaisuus pohdituttaa laajalti. Helsinki kasvaa ja kehittyy tuoden vuosittain uusia vaihtoehtoja käynti-, ostos-, elämys- ja työskentelypaikoiksi. Uusi keskuksia syntyy ja näin tietysti pohditaan sitä miten perinteisille keskuksille käy. Voiko ihminen löydettyään uutta enää palata vanhaan, onko olemassa vain yksi vaihtoehto kulloinkin, pelataanko tässä nollasummapeliä?

Ei tietenkään. Kaikissa maailman kiinnostavissa ja vetovoimaisissa kaupungeissa on aina monta keskustaa. Ne usein profiloituvat vaikkapa liike-elämän, kulttuurin, liikunnan, ravintolatarjonnan, yöelämän, historian tai kaupallisen tarjonnan perusteella. Kiinnostavassa kaupungissa asuva ja vieraileva saa näin vaihtoehtoja, ja kun hänelle tulee monipuolisia suuntia, hän myös valitsee kaupungille lähdön useammin vaihtoehdoksi kotona nököttämiselle. Hän kohtaa ihmisiä, saa ideoita, nauttii palveluista ja menee nukkumaan onnellisempana.

Kun kaupunkeja kehitetään, on olennaista, että näillä keskustoilla on eroja. Jos joka paikassa on samat palvelut, niin kävijä ei saa mitään iloa tai vaihtelua suuntaamalla eri paikkoihin.

Helsingin keskustan historialliset ja arkkitehtoniset kerrokset, palveluiden laaja tarjonta, meren läheisyys ja helppo saavutettavuus antavat sille ainutkertaisen pohjan ponnistaa uuteen kukoistukseen. Kunhan sitä kehitetään ja varmistetaan, että kävijä saa nauttia jostain ainutkertaisesta. Kaupunkilainen jokapäiväisistä palveluista ja matkailija jostain mitä ei muualta maailmasta saa.

Uutta visiota kohti mentäessä tarvitaan tekijöitä. Kämp Galleria – Ilmarinen on uudistunut vaihe vaiheelta perinteisestä kauppakeskuksesta suomalaisen muodin ja designin sekä valokuvamuseotoiminnan kohtaamispaikaksi. Uudistuva tarjonta, maailman huipputason kuratointi ja tahto tarjota kävijälle elämyksiä, joiden takia kannattaa paikan päälle tulla kauempaakin.

On ilo ja kunnia myöntää Kämp Gallerialle ja Ilmariselle Helsinki Travel Award 2020 -palkinto.


Tanja Pasanen ja Ville Laurila, Kämp Galleria / Ilmarinen
Kuvaaja: Rami Laine


Isossa kuvassa vasemmalta oikealle: Ville Laurila, Eija Malin, Peggy Bauer, Tanja Pasanen, Kristiina Havas, Mikko Leisti, Salla Salo, Suvi Kallio, Sarita Kinnunen, Marja Sakari, Johanna Eiramo ja Pauli Jokinen.
Kuvaaja: Rami Laine

Helsingin Matkailusäätiö palkitsi vuoden 2019 matkailutoimijat ja kurkisti matkailun tulevaisuuteen

Vuoden 2019 Helsinki Travel Award -palkinnot sai Helsinki Design Week, Kuudes linja complex ja Messukeskus. Futuristi Elina Hiltusen uusi raportti kertoo, minkälaista matkailu on 2030-luvulla.

Helsingin Matkailusäätiö jakoi Helsinki Travel Award -palkinnot ansioituneesta työstä matkailun edistämiseksi. Tänä vuonna palkinnon saivat Pohjoismaiden suurin muotoilufestivaali Helsinki Design Week, kansainvälistäkin huomiota herättänyt klubi- ja ravintolakokonaisuus Kuudes linja complex sekä Suomen suurin tapahtumapaikka Messukeskus.

“Tänä vuonna palkitut toimijat tuovat menestyksekkäästi ihmisiä yhteen sekä kasvattavat Helsingin tunnettuutta kiinnostavana ja monipuolisena matkailukohteena. Helsinki Design Week houkuttelee vuosittain kaupunkiin designista kiinnostuneita matkailijoita, Kuudes linja complex on herättänyt laajalti kansainvälistäkin huomiota laadukkaiden kaupunkielämysten tarjoajana ja Helsingin Messukeskus on kansainvälisesti kilpailukykyinen tapahtuma-areena”, Helsingin Matkailusäätiön puheenjohtaja Mikko Leisti perustelee valintoja.

Vuoden 2019 Helsinki Travel Award -palkintojen perustelut:

Helsinki Design Week

Vuosittain järjestettävän Helsinki Design Weekin lisäksi ympärivuotinen Design Weekly pitää aktiivisesti yllä mielenkiintoa ja perustaja Kari Korkmanin aloitteesta yhteen koottu World Design Weeks -verkosto valloittaa maailmaa Helsingistä käsin. Helsinki Design Week on uskottava ja seurattu, henkilöt ja tahot yhteenkokoava tekijä, joka houkuttelee kaupunkiin vuosittain tuhansia matkailijoita nauttimaan designista ja löytämään uutta kerrottavaa.


Helsinki Design Weekin palkinnon vastaanotti Kari Korkman
Kuvaaja: Teemu Kammonen

Kuudes linja complex

Kuudes linja complexin ravintoloitsijat Toni Rantanen ja Timi Uskali ovat tuoneet Helsinkiin juuri sitä rytmiä, joka tekee Helsingistä nykyaikaisen innostavan kaupungin. Vanhan tulitikkutehtaan tiloihin ja ympäristöön on ravintola kerrallaan kehittynyt kokonaisuus, jonne tullaan nauttimaan ja esiintymään ympäri maailmaa. Kuudes Linja, Siltanen, Kaiku, Post Bar, Tanner, Ääniwalli ja kumppanit pitävät huolen siitä, että Helsingistä löytyy laadukkaita ja unohtumattomia klubielämyksiä.

Messukeskus

Messut ja tapahtumat ovat monelle toimialalle tärkeä tapa mahdollistaa kohtaamisia, esitellä osaamista, tuotteita ja innovaatioita, edistää toimintaa, saavuttaa tavoitteita, jakaa ja saada tietoa, verkostoitua sekä luoda suhteita. Kansainvälisesti kilpailukykyinen, suuri ja vetovoimainen tapahtumapaikka Messukeskus on Suomelle ja Helsingille tärkeä menestystekijä. Messukeskuksella oli viime vuonna yhteensä 1,2 miljoonaa asiakasta.


Messukeskuksen palkinnon vastaanottivat Anni Vepsäläinen, Maria Mroue sekä Kristina von Konow.
Kuvaaja: Teemu Kammonen

Vuosittain jaettavat Helsinki Travel Award -palkinnot jaettiin Allas Sea Poolilla nyt viidettä kertaa. Palkinnon jakaa Helsingin Matkailusäätiö tarkoituksenaan lisätä matkailualan arvostusta sekä innostaa paikallisia toimijoita matkailun kehittämiseen. Palkinnon suuruus on 5000 euroa.

Juhlassa julkistettiin myös futuristi Elina Hiltusen tutkimus Matkailun tulevaisuudesta. ”Puhdas luonto, teknoturismi ja autenttisuus tulevaisuuden matkailun ytimessä”

Futuristi Elina Hiltunen on tehnyt Helsingin Matkailusäätiölle uuden Tulevaisuuden Matkailu -raportin. Ympäristöön, väestönkasvuun, talouteen ja teknologiaan liittyvät globaalit megatrendit muuttavat matkailua lähitulevaisuudessa ja Hiltunen käy raportissaan läpi mahdollisia tulevaisuuden matkailun skenaarioita.

Elina Hiltusen tutkimus on luettavissa kokonaisuudessaan täältä.

Juhlavieraita viihdytty Jesse Markin


Kuvaaja: Teemu Kammonen

Helsinki Travel Award 2018

Helsingin Matkailusäätiö: ”Suomi tarvitsee matkailuministerin”


Kuva: Teemu Kammonen
Amos Rex, Lonna ja Natura Viva saivat Helsinki Travel Award -palkinnot, Helsinki 2018 Summitin järjestelyt kunniamaininnan

Helsinki Travel Award 2018 -palkinnot jaettiin eilen illalla Amos Rexille, Lonnalle ja Natura Vivalle. Kunniamaininnan sai Ulkoministeriö Helsinki 2018 Summitin -järjestelyistä. Helsingin Matkailusäätiön jakaman palkinnon tarkoituksena on nostaa matkailun arvostusta, lisätä panostuksia matkailuun ja innostaa sen kehittämiseen. Matkailu on Suomen viidenneksi suurin vientiala. Matkailuteollisuuden koko on 14,4 miljardia euroa ja se työllistää noin 140 000 ihmistä.
”Kyse ei ole marginaalisesta, vaan kansantalouden kannalta erittäin merkittävästä teollisuudesta. Tekemämme selvityksen mukaan esimerkiksi Helsingin matkailu pystyttäisiin kaksinkertaistamaan. Matkailun kehittäminen vaatii kuitenkin strategisia toimia. Matkailualan ihmisten kanssa käydyissä keskusteluissa on noussut uudelleen esiin ajatus siitä, että Suomeen tarvitaan matkailuministeri. Se toisi matkailulle selkeämmän aseman myös kansainvälisesti”, palkinnot jakavan Helsingin Matkailusäätiön puheenjohtaja Mikko Leisti sanoo.


Helsingin Matkailusäätiön Puheenjohtaja Mikko Leisti esittelee Säätiön tekemän haastattelututkimuksen tuloksia. Kuva Teemu Kammonen

Itämeren suojelua, kestävää kehitystä ja virkistystä
Helsinki Travel Awardit ovat suuruudeltaan 5000 euroa. Palkitut aikovat käyttää ne Itämeren suojeluun, kestävään kehitykseen ja henkilökunnan virkistykseen.
”Matkailuyrityksen tärkein innoituksen lähde on tyytyväiseltä asiakkaalta saatu palaute. Samaan hengenvetoon täytyy kuitenkin tunnustaa, että Helsingin Matkailusäätiön huomionosoitus nostaa meidät matkailuyritysten valiojoukkoon, johon emme rohjenneet katsoa kuuluvamme. Palkinto ohjaa meitä painottamaan työssämme matkailupalveluiden kestävää kehitystä siten, että toimintamme on myös liiketaloudellisesti terveellä pohjalla”, Martti Lariola Natura Vivasta sanoo.
Lonnan liiketoimintaa pyörittävä Fregatti Oy taas aikoo satsata ympäristöön. ”Toimimme saaressa ja meri ympäröi meitä joka päivä. Aiomme käyttää palkinnon Itämeren tilanteen auttamiseksi, ja toivon mukaan pystymme näin auttamaan tärkeää työtä, jonka tavoitteena on parantaa lähimeremme kuntoa”, toimitusjohtaja Ville Väänänen sanoo.

Vasta avattu Amos Rex on ollut yleisömenestys. ”Palkinto on hieno tunnustus Amos Rexin merkityksestä Helsingin kansainväliselle vetovoimalle. Palkintorahat käytämme henkilökunnan virkistykseen, koska loistava asiakaspalveluväkemme on ollut kovilla koko syksyn”, Amos Rexin museonjohtaja Kai Kartio sanoo.
Ulkoministeriö järjesti kesällä 2018 nopealla aikataululla maailman huippujohtajien tapaamisen Helsingissä. ”Tapahtuma opetti meille paljon. Meille pieniltä tuntuvat asiat, kuten vaikkapa mansikat ja herneet, joita kesällä tarjosimme kansainväliselle medialle, voivat olla suuria asioita. Tämä mielessä pitäen suuntaamme kohti tulevaa. Suomi on jo lähikuukausina monessa kansainvälisessä valokeilassa, aloitamme esimerkiksi puheenjohtajana Euroopan neuvostossa marraskuussa. Puheenjohtajuuteen liittyy monta tapahtumaa, joiden kautta voimme näyttää kuvaa Suomesta ja suomalaisista kansainväliselle medialle”, Ulkoministeriön ajankohtaisviestinnän yksikönpäällikkö Vesa Häkkinen sanoo.

HELSINKI TRAVEL AWARD 2018 -PALKINTOJEN PERUSTELUT:


Amos Rex:n palkinnon pokkasivat Marjo Sahi, Melaie Orenius, Elsa Hessle ja Kai Kartio. Kuva: Teemu Kammonen

Amos Rex (5000 euroa)
Voi veikkoset, jos Amos Andersson tietäisi mitä hänen rahoillaan oikein puuhaillaan. Että taiteen, designin, arkkitehtuurin ja elävän kulttuurin keinoin luodaan hänen kotikaupungilleen mainetta ja rakennetaan ainutlaatuista myötäylpeyttä helsinkiläisten keskuuteen. Se, että säätiö näki tulevaisuuden muunakin kuin varojen vaalintana ja ylhäältä ohjailevana taidetahona ja tarttui suureen, taatusti vaivalloiseksi ja työteliääksi osoittautuvaan hankkeeseen, jossa toimitaan maan päällä ja alla, suojellun alueen ja aina vaikeasti ennustettavan asenneilmaston keskellä on huimaa. https://amosrex.fi/


Lonnan Helsinki Travel Award -palinnon vastaanotti Pauli Waroma, Tomi Laakso, Laura Kiuru, RiinaTorstensson ja Ville Wäänänen. Kuva: Teemu Kammonen

Lonna (5000 euroa)
Kysyy oikeastaan keneltä tahansa Helsingin ihanuuden syitä ja houkutuksia, niin aina saa jossain vastauksen vaiheessa tietää, että meri ja merellinen Helsinki, siinä piisaa ihasteltavaa. Muutama vuosi sitten merelliselle kartalle pulpahti jotain uutta. Lonna oli saanut uudet omistajat ja suunnitelmat olivat kiehtovia. Kaupunkilaisten oma saari ravintoloineen, tapahtumineen nousi pintaan. Lonna on esimerkki ja suunnannäyttäjä merellisen Helsingin kehittämisessä ja merellisessä yrittämisessä. Toivotaan, että esimerkkiä seurataan ja Helsinki Travel Award palkintoja jaetaan jatkossa useamminkin merellisille toiminnalle ja Helsingin matkailu näin kehittyy. http://www.lonna.fi/


Luontomatkailua tinkimästtömästi edistämässä Martti Lariola, Arhi Leveelahti ja Paula Lariola. Kuva: Teemu Kammonen

Natura Viva (5000 euroa)
Luontoyhteys on ihmiselle tärkeä. Se, että voi kaupungin sykkeestä luontevasti siirtyä rauhalliseen ja täysin toisenlaisen olotilaan on ihmeellistä ja siitä Helsinkiä usein kiitetään. Natura Viva on tehnyt pitkään erinomaista työtä Helsingin ja pääkaupunkiseudun matkailun eteen. He ovat kehittäneet tuotetarjontaansa ja hakeneet jatkuvasti myös toiminnan laajenemista ja uusia avauksia merellisen Helsingin parissa. Natura Viva laajensi ensin toimintaansa avaamalla uuden melontakeskuksen Vuosaareen ja tälle vuodelle heidän toiminta kasvoi entisestään Nuuksion Haukkalammelle. He ovat avoimia yhteistyölle ja heillä on aina ollut eteenpäin ja uuteen kehitykseen katsova asenne. https://www.naturaviva.fi/


Ulkoministeriön tehotiimi Rim Mezian, Anna-Maria Liukko, Sanna Silventoinen, Reetta Purontakanen, Meira Lappi, Helena Kiiskinen ja Vesa Häkkinen.

Helsinki 2018 Summit / Ulkoministeriö (kunniamaininta)
Suomi on harvoin, jos koskaan kertonut tarinaansa ja kuulumisensa niin hyvin kuin kesän Helsinki 2018 Summitin aikaan tapahtui. Emme aina muista puheissa itseämme nostaa, mutta kun pääsemme tekemään, niin kaikki vain tuntuu toimivan upeasti. Osaaminen on varmaa ja perusasiat sujuvat. Jää aikaa hyville puolille tulla esiin. Vakaus, kauneuden arvostus, ei itseään liian vakavasti ottava huumori, hyväntahtoisuus ja vieraanvaraisuus muun muassa heijastuivat kaikkeen tekemiseen valtion päämiesten kohtaamisista kaikkien tapahtumassa mukana olleiden tinkimättömään tekemiseen. Ja kun tätä seuraa suuri kansainvälinen media, niin tunnelma välittyy kautta maailman kaikkien ihasteltavaksi. https://um.fi/helsinki2018

Tunnelmakuvia vuoden 2018 -tilaisuudesta


Matkailu – mikä herkullinen puheenaihe! Kuva Teemu Kammonen


Illan tunnelman luonnista vastasi Yona ja Lumos. Kuva: Teemu Kammonen


Lumoksen sointi meni suoraan selkäytimeen. Kuva: Teemu Kammonen


Iloista pöhinää kutsuvieraspöydissä. Kuva: Teemu Kammonen


Kutsuvieraspuhujat Riku Rantala ja Tunna Milonoff kertoivat matkailuhavainnoistaan. Kuva: Teemu Kammonen


Iloiset voittajat työmoodissa. Kuva: Teemu Kammonen

Helsinki Travel Award 2017

Helsinki Travel Award -palkinnot Lux Helsingille ja Slushin vapaaehtoisille

Helsingin Matkailusäätiön tekemän selvityksen mukaan Helsingin matkailusta saatavat tulot voisi kaksinkertaistaa

Tämän vuoden Helsinki Travel Award -palkinnot on annettu Lux Helsinki -valotaidefestivaalille ja Slushin vapaaehtoistyöntekijöille. Lisäksi Helsingin kaupunkipyörät saivat kunniamaininnan. Palkinnot jakaneen Helsingin Matkailusäätiön perusteluiden mukaan Lux Helsinki on ”huikea kaamoksen valaisija, talvisen kaupungin elävöittäjä”, Slushin vapaaehtoisten ”työn hedelmistä hyötyvät suoraan ja välillisesti suuri joukko pääkaupunkiseudun toimijoita” ja kaupunkipyörät ”yhdistää hienolla tavalla liikkumistarpeen, kestävän kehityksen ja kaupungista nauttimisen”.

”On mahtavaa nähdä, että Helsingissä tehdään asioita, jotka kehittävät kaupunkia koko ajan kiinnostavammaksi. Palkinnoissa on kyse juuri tästä: haluamme nostaa esiin niitä, jotka nostavat koko Helsinkiä esiin. Kiitokset ja positiivinen huomio kannustavat muitakin yrittämään”, Helsingin Matkailusäätiön puheenjohtaja Risto Lintula sanoo.

5000 euron suuruiset palkinnot jaettiin torstaina 26.10. Allas Sea Poolilla järjestetyssä gaalassa, jossa julkistettiin myös Helsingin Matkailusäätiön tekemä selvitys Helsingin matkailun potentiaalista. Sen perusteella Helsingin matkailusta saatavat tulot olisi kaksinkertaistettavissa. Tämä toisi seudulle noin kolme miljardia euroa lisätuloja vuodessa ja työllistäisi 30 000 ihmistä.

Selvityksessä tarkasteltiin Helsingin matkailun nykytilaa ja verrattiin tärkeimpiä tunnuslukuja lähialueen kaupunkeihin kuten Hampuriin, Kööpenhaminaan ja Tukholmaan. ”Mukana olleet vertailukaupungit ovat nostaneetmatkailun strategisesti tärkeään asemaan ja saaneet kaikki osapuolet investoimaan. Lisääntynyt hotellikapasiteetti, aktiivinen markkinointi, palvelujen lisääntyminen ja muu panostus on aiheuttanut matkailun kaksinkertaistumisen kymmenen vuoden aikana”, Helsingin Matkailusäätiön varapuheenjohtaja Mikko Leisti sanoo.

”Helsingillä on mahtava tilaisuus päästä samaan. Vetovoimamme kasvaa koko ajan ja matkailun kasvuluvut ovat kannustavat. Nyt vain pitää nostaa matkailu kokoaan vastaavaan strategiseen asemaan ja katsoa kunnolla mitä ja miten pitää edetä, että merkittävä kasvu on mahdollista. Potentiaali isoon loikkaan on olemassa”, Leisti jatkaa.

Matkailu on Suomen viidenneksi suurin vientiala. Matkailuteollisuuden koko on 14,4 miljardia euroa ja se työllistää noin 140 000 ihmistä. ”Panostukset matkailun tutkimukseen, kehitykseen, koulutukseen, markkinointiin ja myyntiin ovat ristiriidassa sen taloudellisiin vaikutuksiin ja työllistävyyteen nähden. Matkailu on merkittävä teollisuus ja sitä kannattaa sellaisena myös käsitellä”, Leisti sanoo.

HELSINKI TRAVEL AWARD -PALKINTOJEN PERUSTELUT:

SLUSH – maailman johtava start-up tapahtuma on nuorten vapaaehtoisten voimannäytös (5000 euroa)

Slush on johtava kansainvälinen start-up tapahtuma, joka tuo vuosittain Helsinkiin yli 17 000 osallistujaa, 600 toimittajaa ja 1000 sijoittajaa noin 120 maasta. Slush tekee Helsingin seutua tunnetuksi osaajien yhdistäjänä ja ennakkoluulottoman yrittäjyyden edelläkävijäkaupunkina.

Tapahtumalla on merkittäviä vaikutuksia alueen matkailuteollisuudelle ja positiivisen Helsinki-brändin edistämiselle. Erityisen upeaa koko tapahtumassa on järjestelyissä avainasemassa oleva, parintuhannen vapaaehtoisen joukko, joiden työn hedelmistä hyötyvät suoraan ja välillisesti suuri joukko pääkaupunkiseudun toimijoita.

LUX Helsinki -valofestivaali ja loistavat valotaiteilijat (5000 euroa)

Tammikuinen Helsingin kaduille, toreille ja tiloihin jalkautuva valofestivaali LUX on yli puolen miljoonan kävijämäärällään ja kekseliäällä taiteellisella toteutuksellaan huikea kaamoksen valaisija, talvisen kaupungin elävöittäjä! Festivaali ilahduttaa ja tarjoaa elämyksiä kattavasti sekä pääkaupunkiseudun asukkaille, että koti- ja ulkomaisille matkailijoille. Festivaalin järjestää Helsingin kaupunki ja se on ilmaistapahtumana avoin kaikille. Kiitämme erityisesti taiteellisia suunnittelijoita ja loistavia valotaiteilijoita!

Helsingin kaupunkipyörät – hyötyliikuntaa ja iloja monille (Kunniamaininta)

Kaupunkipyörät -palvelu yhdistää hienolla tavalla liikkumistarpeen, kestävän kehityksen ja kaupungista nauttimisen. Palvelun myötä Helsingin alueiden ja palveluiden saavutettavuus parani ja katukuva elävöityi ja kirjavoitui. Pyöriä käyttävät tai niistä jopa kilpailevat pääkaupunkiseudun asukkaat, sekä matkailijat läheltä ja kaukaa. Pyörät palvelevat useita erilaisia tarpeita ja ilahduttavat monia!

Helsinki Travel Award 2017 vietettiin vuoden
ensimmäisessä lumimyräkässä. Kuva: Ville Malja

Kutsuvierailla oli mahdollisuus tutustua juhlapaikan puitteisiin
ennen tilaisuutta. Kuva Ville Malja

Jukka Perko ystävineen viihdytti yleisöä helsinkiläisin melodioin.
Kuva: Ville Malja

Kaupunkikuvaa elävöittänyt Helsingin Kaupunkipyörät palkittiin
kunniamaininnalla. Kuvassa Samuli Mäkinen, Tarja Jääskeläinen ja
Laura Rissanen. Kuva: Ville Malja

SLUSH:n vapaaehtoiset palkittiin upeasta hospitalilty -työstään.
Kuvassa koordinaattorit Eve ja Hannes sekä yhteistyökumppani
Matti ja ryhmä tuoreita vapaaehtoisia. Kuva: Ville Malja

Helsinki Travel Award -palkinto myönnettiin talven säkenöivälle
valopilkulle, Lux Helsingille. Palkinnon vastaanottivat Petra Kytölä,
Emma Lumme sekä Laura Aalto. Kuva: Ville Malja

Royal Ravintoloiden Aku Vikström kokee, että Helsingissä on
valtava matkailupotentiaali. Kuva: Ville Malja


Helsingin pormestari Jan Vapaavuori kertoi Helsingin kaupungin
uusista tavoitteista. Kuva: Ville Malja


Tyytyväiset voittajat sekä illan puhujat ja Säätiön edustajat. Kuva: Ville Malja


Tunnelmia Allas Sea Poolin Neighbour Bistrossa vietetystä tilaisuudesta. Kuva: Ville Malja

Helsinki Travel Award 2016

Helsinki Travel Award 2016 – palkinnon saivat Flow Festival, Löyly, Allas Sea Pool sekä Jaakko Blomberg

Helsingin Matkailusäätiö jakoi vuosittaisen Helsinki Travel Award -tunnustuspalkinnon 26.10. Palkinnon sai neljä eri toimijaa, joita kaikkia yhdistää vahva visio Helsingin vetovoimaisuudesta.

Helsinki Travel Award -tunnustuspalkinto myönnetään vuosittain matkailualan toimijoille ja teoille, jotka ovat vaikuttaneet myönteisesti Helsingin matkailun kehitykseen, maineeseen ja asiakastyytyväisyyteen. Palkinnon arvo on tänä vuonna 20 000 euroa.

Palkinnon saivat Flow Festival, Löyly, Allas Sea Pool ja Jaakko Blomberg Yhteismaa-järjestöstä. Yhteismaan tavoitteena on edistää yhteisöllistä kaupunkikulttuuria. Palkintosumma jaettiin neljän toimijan kesken siten, että jokaiselle myönnettiin 5000 euroa.

Flow Festival houkuttelee vuosittain tuhansia matkustajia nauttimaan yhdestä maailman parhaista festivaaleista sekä tutustumaan helsinkiläiseen kaupunkikulttuuriin. Löylyn hurmaava arkkitehtuuri ja suomalaiseen saunaan perustuva toimintaidea on kerännyt faneja ympäri maailman. Allas Sea Pool on mainio esimerkki Helsingin rantojen elävöittämisestä mitä hauskimmalla tavalla. Jaakko Blomberg saa palkinnon ansioistaan Helsinkiä elävöittäneen yhteisöllisen tapahtumallisuuden vahvana taustavaikuttajana. Blomberg on ollut perustamassa muun muassa Siivouspäivää, Kallio Block Partya ja Illallista taivaan alla.

”Helsingin matkailun potentiaali on merkittävä, mutta sen eteen on jokaisen tehtävä yhdessä töitä. Kaikki palkitut ovat rohkeita, innovatiivisia ja kehittäneet Helsingin matkailua huomattavasti. Heidän ansiostaan Helsingissä on mielenkiintoisia ja uudenlaisia
elämyksiä ja tapahtumia”, sanoo Risto Lintula, Helsingin Matkailusäätiön puheenjohtaja.

”Flow Festival on käsittämättömän hieno kaupunkifestivaali ja yksi Helsingin ja Suomen kansainvälisestikin tunnetuimpia tapahtumia. Myös Löyly on saanut paljon kansainvälistä huomiota ainutlaatuisesta arkkitehtuuristaan ja perinteisen saunakulttuurin modernisoimisesta. Allas Sea Pool on hieno esimerkki yksityisen pääoman, joukkorahoituksen ja julkisen sektorin yhteistyöstä. Yhteismaan Jaakko Blomberg on tuonut Helsinkiin paljon yhteisöllistä kaupunkikulttuuria ja tehnyt kaupungista entistä mielenkiintoisemman paikan sekä matkailijoille että paikallisille”, hän jatkaa.

Tilaisuudessa myönnettiin lisäksi tunnustuspalkinto kaupunginjohtaja Jussi Pajuselle hänen visiostaan kehittää Helsingistä hauskaa ja toimivaa kaupunkia. Helsinki kasvaa ja kehittyy nyt ennennäkemätöntä vauhtia.

Palkinnon saajista päätti Helsingin Matkailusäätiön hallitus.

Jaakko Blomberg palkittiin työstään Helsingin elävöittämiseksi.
Kuva: Ville Malja

Antero Vartia edusti Löylyä, Helsingin saunakulttuurin uudistajaa.
Kuva Ville Malja

Musiikki vie maailmankartalle. Suomen puhutuimman festivaalin,
Flow Festivalin, perustajat Suvi ja Tuomas Kallio. Kuva Ville Malja

Helsingin ydinkeskusta on mullistunut! Allas Sea Poolin luoneet
Raoul Grünstein, Marianne Mäkelä ja Pekka Salmi pokkasivat
Helsinki Travel Award -palkinnon. Kuva Ville Malja

Vuoden 2016 Helsinki Travel Award -palkinnon saajat.
Palkintosumma 20 000 euroa jaettiin voittajien kesken.
Kuva Ville Malja

Varatoimitusjohtaja Bjørn Arild Wisth esitelmöi
Nordic Choice Hotels -hotelliketjun strategian jalkauttamisesta.
Kuva Ville Malja

Tunnelmia palkintojen jaosta. Kuva Ville Malja

Helsingin kaupungin viimeinen kaupunginjohtaja Jussi Pajunen
palkittiin elämäntyöstään Helsingin viihtyisyyden mahdollistajana.
Palkinnon ojentaa Puheenjohtaja Risto Lintula ja Jouni Vihmo. Kuva: Hanna Salomaa

Säätiön onnitteludelegaatiossa mukana Jouni Vihmo (vas.), Puheenjohtaja
Risto Lintula sekä Kristiina Havas. Kuva: Hanna Salomaa

Helsinki Travel Award 2015

Helsingin Matkailusäätiö jakoi ensimmäiset Helsinki Travel Award-tunnustuspalkinnot torstaina 8.10.2015.

Tunnustuksen tavoitteena on nostaa esille toimijoita ja tekoja, jotka ovat vaikuttaneet myönteisesti Helsingin matkailun kehitykseen. Palkinnot myönnettiin Design District Helsingille, HELtoursille ja Royal Ravintoloiden perustajille Mia ja Kasperi Saarelle ja Pertti Hynniselle.

Helsinki Travel Award -tunnustuspalkinto myönnetään matkailualan toimijoille ja teoille, jotka ovat myönteisesti vaikuttaneet Helsingin matkailun kehitykseen, maineeseen ja asiakastyytyväisyyteen. Palkinto on arvoltaan 10 000 euroa ja se myönnettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Palkintosumma jaettiin kahdelle toimijalle.

Design District Helsingille myönnettiin 6000 euron arvoinen palkinto. Konseptin on luonut yhteistyössä toimiva ja aktiivinen erilaisten toimijoiden verkosto, joka yhdessä suunnitellen ja toteuttaen mahdollistaa matkailijalle elämyksiä.

”Design District Helsinki on asiakkaiden arvostama palvelu, joka auttaa matkailijaa tutustumaan kattavasti luovan alan toimijoihin ja Helsinkiin muotoilu- ja ostoskaupunkina. Se on osallistujaa aktivoiva, ympärivuotinen ja aidosti kansainvälinen”, sanoo Risto Lintula, Helsingin Matkailusäätiön puheenjohtaja.

Vuorovaikutteisia pyöräilykierroksia järjestävä HELtoursille myönnettiin 4000 euron palkinto. Kierroksilla matkailijat näkevät ja kokevat aitoa Helsinkiä ja pääsevät kätevästi paikkoihin, joihin perinteiset opaskierrokset eivät yllä.

”Riku Nurminen on luonut toimivan ja suositun tuotekonseptin, joka huokuu aitoa rakkautta Helsinkiin. Toivomme, että palkinto kannustaa laajasti nuoria ja uusia yrittäjiä kehittämään palveluita, rikastuttamaan Helsingin matkailua ja kohtamaan matkailijaryhmät ja niiden erilaiset toiveet ja tarpeet”, jatkaa Lintula.

Royal Ravintoloiden sekä putiikkihotellien Hotel Havenin ja Fabianin perustajille Mia ja Kasperi Saarelle ja Pertti Hynniselle myönnettiin palkinto merkittävästä saavutuksesta tyylikkäiden ruokaelämysten ja viihtyisien yöpymisten tuottamiseksi Helsingissä. He ovat luoneet Helsinkiin vankan hyvien ravintoloiden tarjonnan.

Tunnustukset myönnettiin Ravintola Töölönrannassa pidetyssä palkintotilaisuudessa, jossa Ebookers.comin perustaja Dinesh Dhamija puhui tulevaisuuden matkailusta.

Helsinki Travel Award jaetaan jatkossa vuosittain. Palkinnon saajasta tai saajista päättää Helsingin Matkailusäätiön hallitus.


Maailman ensimmäiset Helsinki Travel Award -voittajat! Kuvassa ylhäältä vasemmalta puheenjohtaja Risto Lintula, Petri Hynninen, Mia Saari and Kasperi Saari. Alhaalta vasemmalta Sirpa Linnanmäki,
Minna Särelä, Riku Nurminen ja varapuheenjohtaja Mikko Leisti.
Kuva: Lasse Keltto