Helsinki Travel Award 2018 palkitut

Helsinki Travel Award 2018
Helsingin Matkailusäätiö: "Suomi tarvitsee matkailuministerin"

Amos Rex, Lonna ja Natura Viva saivat Helsinki Travel Award -palkinnot, Helsinki 2018 Summitin järjestelyt kunniamaininnan

Helsinki Travel Award 2018 -palkinnot jaettiin eilen illalla Amos Rexille, Lonnalle ja Natura Vivalle. Kunniamaininnan sai Ulkoministeriö Helsinki 2018 Summitin -järjestelyistä. Helsingin Matkailusäätiön jakaman palkinnon tarkoituksena on nostaa matkailun arvostusta, lisätä panostuksia matkailuun ja innostaa sen kehittämiseen. Matkailu on Suomen viidenneksi suurin vientiala. Matkailuteollisuuden koko on 14,4 miljardia euroa ja se työllistää noin 140 000 ihmistä.

"Kyse ei ole marginaalisesta, vaan kansantalouden kannalta erittäin merkittävästä teollisuudesta. Tekemämme selvityksen mukaan esimerkiksi Helsingin matkailu pystyttäisiin kaksinkertaistamaan. Matkailun kehittäminen vaatii kuitenkin strategisia toimia. Matkailualan ihmisten kanssa käydyissä keskusteluissa on noussut uudelleen esiin ajatus siitä, että Suomeen tarvitaan matkailuministeri. Se toisi matkailulle selkeämmän aseman myös kansainvälisesti", palkinnot jakavan Helsingin Matkailusäätiön puheenjohtaja Mikko Leisti sanoo.

Itämeren suojelua, kestävää kehitystä ja virkistystä

Helsinki Travel Awardit ovat suuruudeltaan 5000 euroa. Palkitut aikovat käyttää ne Itämeren suojeluun, kestävään kehitykseen ja henkilökunnan virkistykseen.

"Matkailuyrityksen tärkein innoituksen lähde on tyytyväiseltä asiakkaalta saatu palaute. Samaan hengenvetoon täytyy kuitenkin tunnustaa, että Helsingin Matkailusäätiön huomionosoitus nostaa meidät matkailuyritysten valiojoukkoon, johon emme rohjenneet katsoa kuuluvamme. Palkinto ohjaa meitä painottamaan työssämme matkailupalveluiden kestävää kehitystä siten, että toimintamme on myös liiketaloudellisesti terveellä pohjalla", Martti Lariola Natura Vivasta sanoo.

Lonnan liiketoimintaa pyörittävä Fregatti Oy taas aikoo satsata ympäristöön. "Toimimme saaressa ja meri ympäröi meitä joka päivä. Aiomme käyttää palkinnon Itämeren tilanteen auttamiseksi, ja toivon mukaan pystymme näin auttamaan tärkeää työtä, jonka tavoitteena on parantaa lähimeremme kuntoa", toimitusjohtaja Ville Väänänen sanoo.

Vasta avattu Amos Rex on ollut yleisömenestys. "Palkinto on hieno tunnustus Amos Rexin merkityksestä Helsingin kansainväliselle vetovoimalle. Palkintorahat käytämme henkilökunnan virkistykseen, koska loistava asiakaspalveluväkemme on ollut kovilla koko syksyn", Amos Rexin museonjohtaja Kai Kartio sanoo.

Ulkoministeriö järjesti kesällä 2018 nopealla aikataululla maailman huippujohtajien tapaamisen Helsingissä. "Tapahtuma opetti meille paljon. Meille pieniltä tuntuvat asiat, kuten vaikkapa mansikat ja herneet, joita kesällä tarjosimme kansainväliselle medialle, voivat olla suuria asioita. Tämä mielessä pitäen suuntaamme kohti tulevaa. Suomi on jo lähikuukausina monessa kansainvälisessä valokeilassa, aloitamme esimerkiksi puheenjohtajana Euroopan neuvostossa marraskuussa. Puheenjohtajuuteen liittyy monta tapahtumaa, joiden kautta voimme näyttää kuvaa Suomesta ja suomalaisista kansainväliselle medialle", Ulkoministeriön ajankohtaisviestinnän yksikönpäällikkö Vesa Häkkinen sanoo. 

HELSINKI TRAVEL AWARD 2018 -PALKINTOJEN PERUSTELUT:



Amos Rex (5000 euroa)

Voi veikkoset, jos Amos Andersson tietäisi mitä hänen rahoillaan oikein puuhaillaan. Että taiteen, designin, arkkitehtuurin ja elävän kulttuurin keinoin luodaan hänen kotikaupungilleen mainetta ja rakennetaan ainutlaatuista myötäylpeyttä helsinkiläisten keskuuteen. Se, että säätiö näki tulevaisuuden muunakin kuin varojen vaalintana ja ylhäältä ohjailevana taidetahona ja tarttui suureen, taatusti vaivalloiseksi ja työteliääksi osoittautuvaan hankkeeseen, jossa toimitaan maan päällä ja alla, suojellun alueen ja aina vaikeasti ennustettavan asenneilmaston keskellä on huimaa. https://amosrex.fi/

Lonna (5000 euroa)

Kysyy oikeastaan keneltä tahansa Helsingin ihanuuden syitä ja houkutuksia, niin aina saa jossain vastauksen vaiheessa tietää, että meri ja merellinen Helsinki, siinä piisaa ihasteltavaa. Muutama vuosi sitten merelliselle kartalle pulpahti jotain uutta. Lonna oli saanut uudet omistajat ja suunnitelmat olivat kiehtovia. Kaupunkilaisten oma saari ravintoloineen, tapahtumineen nousi pintaan. Lonna on esimerkki ja suunnannäyttäjä merellisen Helsingin kehittämisessä ja merellisessä yrittämisessä. Toivotaan, että esimerkkiä seurataan ja Helsinki Travel Award palkintoja jaetaan jatkossa useamminkin merellisille toiminnalle ja Helsingin matkailu näin kehittyy. http://www.lonna.fi/
 
Natura Viva (5000 euroa)

Luontoyhteys on ihmiselle tärkeä. Se, että voi kaupungin sykkeestä luontevasti siirtyä rauhalliseen ja täysin toisenlaisen olotilaan on ihmeellistä ja siitä Helsinkiä usein kiitetään. Natura Viva on tehnyt pitkään erinomaista työtä Helsingin ja pääkaupunkiseudun matkailun eteen. He ovat kehittäneet tuotetarjontaansa ja hakeneet jatkuvasti myös toiminnan laajenemista ja uusia avauksia merellisen Helsingin parissa. Natura Viva laajensi ensin toimintaansa avaamalla uuden melontakeskuksen Vuosaareen ja tälle vuodelle heidän toiminta kasvoi entisestään Nuuksion Haukkalammelle. He ovat avoimia yhteistyölle ja heillä on aina ollut eteenpäin ja uuteen kehitykseen katsova asenne. https://www.naturaviva.fi/
 

 

Helsinki 2018 Summit / Ulkoministeriö (kunniamaininta)

Suomi on harvoin, jos koskaan kertonut tarinaansa ja kuulumisensa niin hyvin kuin kesän Helsinki 2018 Summitin aikaan tapahtui. Emme aina muista puheissa itseämme nostaa, mutta kun pääsemme tekemään, niin kaikki vain tuntuu toimivan upeasti. Osaaminen on varmaa ja perusasiat sujuvat. Jää aikaa hyville puolille tulla esiin. Vakaus, kauneuden arvostus, ei itseään liian vakavasti ottava huumori, hyväntahtoisuus ja vieraanvaraisuus muun muassa heijastuivat kaikkeen tekemiseen valtion päämiesten kohtaamisista kaikkien tapahtumassa mukana olleiden tinkimättömään tekemiseen. Ja kun tätä seuraa suuri kansainvälinen media, niin tunnelma välittyy kautta maailman kaikkien ihasteltavaksi. https://um.fi/helsinki2018