SÄÄTIÖN TOIMINTA

Helsingin Matkailusäätiö edistää, kannustaa ja tukee teoillaan Helsingin seudun matkailua kehittävää toimintaa ja yhteisymmärrystä. Se auttaa tuottamaan ja levittämään alan tutkimustietoa sekä järjestää tapahtumia, koulutusta ja tiedotusta. Säätiö myöntää myös stipendejä, antaa tunnustuspalkintoja sekä jakaa avustuksia ja apurahoja.

Vuonna 2015 säätiö jakoi ensimmäisen Helsinki Travel Award -palkinnon. Tunnustus jaetaan vuosittain loka-marraskuun aikana tahoille, jotka ovat teoillaan vaikuttaneet myönteisesti Helsingin matkailun kehitykseen, maineeseen tai asiakastyytyväisyyteen. Palkintosumma on yhteensä 10 000 euroa.

Matkailusäätiö järjestää säännöllisesti matkailualan vaikuttajille tilaisuuksia, joissa on mahdollisuus verkostoitua sekä saada uutta tietoa sekä innoitusta matkailun kehittämiseksi.